Copy
Syyskuu 2015
View this email in your browser


Finlandia Trophy Espoo avaa kauden!


Kauden 2015-2016 avaava Finlandia Trophy Espoo kisataan Espoon Barona Areenalla 9.-11.10.2015. Jo neljättä kertaa Espoossa järjestettävässä kilpailussa nähdään yksinluistelun ja jäätanssin ISU Challenger -sarjan kilpailu sekä muodostelman lyhytohjelmakilpailu. 

Taitoluistelutähtiä Venäjältä ja Pohjois-Amerikasta

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut Finlandia Trophy Espoo on kerännyt tänä vuonna ennätysmäärän maailman huippuihin lukeutuvia luistelumaailman tähtiä. Naisten kilpailussa nähdään muun muassa Venäjän nuoret huipputähdet Julia Lipnitskaia sekä Elena Radionova. Miesten kilapailua tähdittävät niin ikään Venäjän Sergei Voronov ja Konstantin Menshov sekä Yhdysvaltojen Adam Rippon

Jäätanssikipailussa mukana ovat viimekauden MM-pronssimitalistit ja Grand Prix -sarjan voittajat Kanadan Kaitlyn Weaver & Andrew Poje sekä Venäjän huippuparit. Jäätanssikilpailu on myös suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä ulkomaille harjoittelemaan siirtyneet Olesia Karmi & Max Lindholm nähdään ensi kertaa kilpajäillä Marina Zouevan valmennukseen siirryttyään. Kilpailussa mukana ovat myös Suomea viimekaudella Shanghain MM-kilpailussa edustaneet Cecilia Törn & Jussi-Ville Partanen.


 Finlandia Trophy Espoo on nostanut suosiotaan huippuluistelijoiden keskuudessa.

Team Unique valmiina kauden avaukseen 

Finlandia Trophy Espoossa nähdään Team Uniquen uuden lyhytohjelman ensiesitys. Ohjelmaa on ollut valmiina jo pitkään ja sitä harjoiteltiin kisakuntoon kauden avausta edeltävällä Vierumäen harjoitusleirillä.

- Ohjelmaa hiottiin kuntoon ja viimeisteltiin pieniä nyansseja ja ohjelman fiilistä, kertoo tuore unikkkikapteeni Mira Palsola

Miran mukaan luvassa on kaunista ja koskettavaa tulkintaa ja joukkueen tavoitteena onkin välittää yleisölle oikea elämys luistelullaan. Mira lupaa, että Finlandia Trophyssä nähdään uudistunut, entistä upeampi Team Unique! 

Kilpailussa ovat mukana myös suomalaiset kilpasiskot Marigold Ice Unity ja Rockettes sekä Venäjän Paradise, joten luvassa on kovatasoinen startti uudelle kaudelle. Muodostelmaluislelun lyhytohjelma kisataan perjantaina 9.9.2015 klo 21.15 alkaen.

Pääsyliput Lippupalvelusta.
Kisasivut

Uudet kapteenit valittu



Team Uniquen kapteenisto uusiutui tällä kaudella kertaheitolla: uusiksi kapteeneiksi valittiin Iines Saalasti ja Mira Palsola. Iines ja Mira ovat joukkueen kokeneimpia luistelijoita: Iineksellä on meneillään neljäs vuosi joukkueessa ja Mira luistelee Unikkiriveissä jo kuudetta vuottaan. Uusi rooli on otettu vastaan ilolla ja vastuuntuntoisesti. Kapteenina olo on tuonut omaan tekemiseen uuden vaihteen. Itseään haastaa uudella tavalla, ja kovaa tekemistä uskaltaa vaatia myös muilta.

Kapteenikaksikko kehuu Unikkeja motivoituneeksi ja kovaa työtä tekeväksi joukkueeksi, joka viihtyy hyvin keskenään ja on täynnä upeita yksilöitä. On kunnia olla tämän joukkueen kapteeni!

Iines ja Mira odottavat tulevalta kaudelta, päällimmäisenä tottakai lyhytohjelman ensiesitystä Finlandia Trophy Espoossa. Tytöt toivovatkin suurta Unikki-kannustusjoukkoa Baronalle kolmen viikon päästä seuraamaan kauden avauskilpailuja. Siellä nähdään!


 

Klassikko jo syntyessään. 

 

Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä aika tarkistaa fanituotteiden kunto.  Jokaisen TU-fanin perustuote on kisoissa pidettävä t-paita. Mustaan t-paitaan on painettu säkenöivän kultainen logo eteen keskelle. Muista hankkia omasi pian! Osta omasi Finlandia Trophyn yhteydessä fani-myynnistä tai nyt heti Team Placen nettikaupasta.



Team Unique 2010-2015


Unikkien juhlavuoden kunniaksi tässä uutiskirjeessä jatketaan joukkueen 20-vuotisen historian muistelemista.


2010-2011



Team Unique lähti kauteen vauhdikkaammalla lyhytohjelmalla kuin koskaan aikaisemmin: Miru valitsi musiikiksi upean All That Jazz musikaalista Chicago. Tutuilla musikaalimusiikeilla jatkettiin myös vapaaohjelmassa, kun Unikit luistelivat tunnettuun Oopperan kummitus-musiikkiin. 

Joukkueen keski-ikä nuoreni huomattavasti kaudella 2010-2011. Muutos toi Unikkeihin tarvittavaa intoa ja työnteossa saatiin uusi vaihde päälle. Kilpailuissa koetut epäonnistumisen kuitenkin varjostivat kautta, jonka kohokohdiksi nousivat jo tutuksi tullut French Cup, sekä ennen joulua järjestetty kansainvälinen kilpailu Ann Arborissa. Joukkue ei yltänyt MM-edustuspaikkaan, mutta sai paljon tärkeitä kokemuksia, jotka siivittäisivät sen menestykseen myöhemmin. 


2011-2012



Edelliskauden tapaan, myös tälle kaudelle nousi monta Mystikkiä täydentämään Unikkirivejä. Lisäväriä joukkueeseen saatiin myös muualta: neljästä seuran ulkopuolelta tulleesta luistelijasta kaksi olivat edustaneet edellisvuoden MM-kilpailuissa Kanadaa. Työnteon makuun päästiin heti alkukaudesta ja joukkue hioutui yhtenäiseksi nopeasti.

Lyhytohjelmassa Team Unique luisteli upeaan Jeff Buckleyn Hallelujaan. Vapaaohjelmassa nähtiin voimakas kokonaisuus teemalla Kosto  - Revenge. Kauden kilpailuissa saavutettiin menestystä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin: Unikit sijoittuivat molemmissa valintakilpailuissa toiseksi, ja voitti kaudella myös kovatasoisen French Cupin. Joukkueen suureksi pettymykseksi SM-kilpailujen puhtaat suoritukset eivät kuitenkaan riittäneet nostamaan Unikkeja kisakoneeseen.



2012-2013



Kausi 2012-2013 alkoi tilanteesta, jossa joukkue oli kokenut ehkä karvaimman SM-pronssinsa ja MM-kisakoneesta putoamisen. Sekä joukkue että valmennustiimi lähtivät uudella asenteella työntekoon. Psyykkinen valmennus uusiutui kaudella täysin, kun valmennusremmiin liittyi Terhi Lehtoviita. Joukkue luisteli lyhytohjelmassaan Big Brovazin Nu Flowhun ja vapaaohjelman musiikki koostettiin The Help elokuvan musiikeista. 

Kauden tapahtumat tiivistyvät virheistä oppimiseen: 1. valintakilpailujen huonot suoritukset kasvattivat joukkueen lopulta voittamattomaksi. Toisesta valintakilpailusta lähtien kautta hallinnut Team Unique voitti molemmat kansainväliset kilpailunsa Berlin Cupin ja French Cupin. Kaudella saavutettiin vihdoin kauan himoittu ensimmäinen Suomen mestaruus ja kisalippu Bostonin MM-kilpailuihin. Bostonin maailmanmestaruuskilpailut huipentuivat lopulta Maammelauluun, kun vapaaohjelman viimeisenä luistellut Team Unique nousi neljänneltä sijalta maailmanmestariksi. Teko huomioitiin laajasti suomalaisessa mediassa, ja se nousikin yhdeksi urheiluvuoden 2012-2013 sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä Suomen Urheilugaalassa.


2013-2014



Kaudella joukkue luisteli lyhytohjelmassaan, vielä aikaisempiakin ohjelmia vauhdikkaampaan, Jerry Lee Lewisin Great Balls Of Fireen. Vapaaohjelma oli Countrymusiikista koostettu Wild and Free. 

Kauden kilpailut sujuivat sijoitusten puolesta vaihdellen. Joukkueen tekeminen oli tasaista koko kauden, ja molemmissa valintakilpailuissa saavutettiin toisen ohjelman voitto ja kokonaiskilpailun hopea. Totuttuun tapaan Unikit veivät jälleen molemmat kansainväliset kilpailunsa, voittaen French Cupin jo neljännen kerran peräkkäin. Palkinnoksi tästä saavutuksesta French Cupin järjestäjät lahjoittivat joukkueelle pronssisen patsaan. Kauden menestyksestä ja loistavista kisasuorituksista huolimatta, SM-kilpailuissa joukkue joutui taipumaan kolmanneksi, ja hallitsevat maailmanmestarit jäivät ulos kauden pääkisoista. 

Kausi oli täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä; maailmanmestaruuden myötä joukkue kutsuttiin niin Dancing On Ice-TV ohjelmaan, Jenni Vartiaisen musiikkivideolle, kuin Suomen Urheilugaalaankin. Lisäksi kapteeni edusti lajiamme ja Unikkeja presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolla. 


2014-2015



Kausi lähti mielenkiintoisesti liikkeelle. Ensimmäisistä valintakilpailuista saadun tuomaripalautteen pohjalta valmennustiimi päätti vaihtaa lyhytohjelman musiikkia ja pukua myöten. Lopullisessa lyhytohjelmassa luisteltiin En Voguen Free Your Mindiin. Vapaaohjelma oli tunteita herättävä ja voimakas tulkinta Hunger Games- Nälkäpeli elokuvan musiikkeihin. 

Kauden kilpailuissa nähtiin hyviä suorituksia ja monta onnistumista, mutta sijoitustavoitteet eivät täyttyneet ja joukkue ei lopulta saanut MM-edustuspaikkaa. Kisakoneestaa poisjääneelle joukkueelle oli kuitenkin luvassa ikimuistoinen matka Shanghain taitoluistelun MM-kilpailuihin esiintymään loppugaalassa. Unikit esiintyivät gaalassa miljoonien katsojien edessä, tuoden näin lajillemme paljon näkyvyyttä ja uusia faneja.


Share
Tweet
Forward
Pin
+1
Read Later
Facebook
Facebook
Twitter
Twitter
Nettisivut
Nettisivut
Instagram
Instagram
Pinterest
Pinterest
TU TV
TU TV
Copyright © 2015 Team Unique, Helsingfors Skridskoklubb rf. , All rights reserved.

unsubscribe from this list    update subscription preferences