Copy
Marraskuu 2014
View this email in your browser
Kilpailukausi on käynnistynyt!

"1. valintakilpailuihin lähdetään luistelemaan rohkeasti ja isosti, tarkasti tekniset tasot läpi"


Team Unique avasi kilpailukautensa Finlandia Trophy Espoossa 10.10.2014. Finlandia Trophyn muodostelmaluistelukilpailu oli ensikosketus kauden ohjelmiin; Unikit luistelevat tällä kaudella lyhytohjelmassaan mukaansatempaavan dubstep-version klassikkobaletti Pähkinänsärkijästä. Espoossa vapautunut ja tunnelmaltaan rento suoritus toi, teknisten pisteiden jäätyä alhaisiksi, kolmannen sijan ja pisteet 59,21.
 
Vuodesta 2012 kapteenina joukkuettaan edustanut Minttu Palsola oli tyytyväinen kauden ensimmäiseen kilpailusuoritukseen. ”Tästä on hyvä jatkaa, paljon parannettavaa jäi, mutta joukkue oli oma itsensä ja läsnä suorituksessa. Oli ihanaa olla pitkän tauon jälkeen yleisön edessä”, Minttu kertaa. Yleisö saakin Mintulta suuret kiitokset; ”luistelijalle ensimmäinen kisa on omanlaisensa, on uskomaton tunne astua ensimmäistä kertaa yleisön eteen”.
 
Finlandia Trophyn jälkeen Unikit keskittyivät treeneissään ensin lyhytohjelmaan. Sitä onkin Mintun sanojen mukaan muokattu isolla kädellä, ohjelmaan on tuotu lisää vauhtia ja varmuutta. Treenimotivaatio on kasvanut samaa sarjaa harkkatahdin kanssa; töitä on tehty kovempaa kuin koskaan. Joukkue saakin kapteeniltaan paljon kiitosta kovasta työnteosta ja asenteesta harjoitteluun.
 
Lyhytohjelman ensi-ilta on nyt takanapäin.
Huhumylly suomalaisten seniorijoukkueiden vapaaohjelmateemojen ympärillä käy kiivaana joka syksy, eikä tämä ole ollut poikkeus. Minttu kertoo, että luvassa on täysin lyhytohjelman vastakohta, ennennäkemätöntä Team Uniqueta. 

"Vapaaohjelmassa ollaan suurella sydämellä mukana ja joukkue antaa sille itsestään kaiken. Ohjelman teema on voimakas ja vahva tulkinta elokuvasta Hunger Game. Luvassa on paljon uutta, mutta jotain tuttuakin."

Tsemppiä Unikeille, Helsingin jäähallilla nähdään!



 

Esittelyssä: Amanda Rekonen

Amanda aloitti sennu-uransa kisakokoonpanossa


Kilpailukauden avauksen häämöttäessä kilpailu paikoista luistelevassa kokoonpanossa kiristyy. Niin uudet kuin vanhatkin Unikit laittavat itsensä likoon todistaakseen olevansa kilpailupaikan arvoisia. Siipiään seniorijäillä pääsivät Finlandia Trophyssä kokeilemaan seuran juniorijoukkue Team Mystiquesta tälle kaudelle nousseet Amanda ja Polly. Molemmat suoriutuivat urakastaan takuuvarmalla unikkilaadulla.

Amanda kertoo Unikeissa luistelemisen olleen selkeä tavoite hänelle jo pitkään: "Olin jo aikaisemmin ihaillut kisoissa Team Uniquen ohjelmia, luistelutyyliä, vauhtia ja fyysistä kuntoa."  

Sennuissa kisaaminen oli Amandan mukaan juuri niin upeaa millaiseksi oli sen kuvitellutkin, ja hän nimeää ensimmäisen sennukisan kirkkaaksi tähtihetkekseen tähän astisella luistelu-urallaan.  "Jäälle pystyi menemään itsevarmalla fiiliksellä, nauttimaan siitä mitä oli treeneissä tehty. Sennuissa kisaaminen on kovatasoisempaa kuin junioreissa ja oli tietysti jännittävää päästä kisajäille ekaa kertaa jo lokakuussa. Pystyin kuitenkin nauttimaan suorituksesta paljon, ja oli ihanaa esiintyä suuremmalle yleisölle kuin junnuissa," Amanda kuvailee tuntemuksiaan Finlandia Trophysta.

Amanda muistuttaa, että harjoittelu Unikeissa on vähintäänkin yhtä upeaa kuin kisaaminen. "Hienoa on jokainen täysillä tehty treeni. Kaikki saapuvat hallille positiivisella asenteella ja on mahtavaa nähdä kuinka kaikki antavat itsestään 100 % yhteisen tavoitteen eteen," Amanda kehuu joukkuekavereitaan. 

Myös Amanda saa kiitosta suoriutumisestaan Unikeissa. Unikkikapu Minttu kertoo Amandan olevan varma ja luotettava luistelija ja joukkuekaveri, jonka kisaamisesta Espoossa huokui kypsyys ja rauhallisuus. 

Amanda kertoo ilmapiirin Unikeissa olevan kannustava, mutta saavansa paljon tärkeää tukea myös lähimmäisiltään ja koulusta. Mäkelänrinteen urheilulukiossa abivuottaan viettävä Amanda kertoo opiskelun ja urheilun yhdistämisen onnistuvan hyvin ja saavansa perheeltään paljon tukea ja kannustusta molempiin. Tärkeäksi voimavaraksi Amanda nimeää myös ystävänsä, joiden kanssa vietetty vapaa-aika toimii sopivasti urheilun ja koulun vastapainona.


"Unikeissa ja senioreissa luistelu on vaan elämän parasta aikaa!"

Kaiken kaikkiaan uusien unikkikisaajien sennudebyytti sujui mahtavasti ja kehuja sateleekin joukkueen ykköskapteenilta paljon. "Finlandia Trophyssa jäällä oli kaksi ensikertalaista, ja kumpikin veteli tasaisen varmoja suorituksia niin treeneissä kuin kisoissakin. Oli ihana katsella vierestä sitä intoa ja nautintoa, mitä ensiesiintyminen sennuissa toi", Minttu hehkuttaa. 


LIHASKALVOT - MISTÄ ON KYSE?

Lihaskalvot ympäröivät hämähäkin seitin lailla koko kehoamme ja vaikuttavat myös liikkuvuuteemme. Lihaskalvoja voidaan käsitellä erilaisilla rullilla ja palloilla, joilla aiheutetaan kohdealueeseen painetta ja hankaavaa liikettä. Tämän seurauksena kudosten lämpötila nousee ja liikkuvuus lisääntyy, mikä mahdollistaa tehokkaamman ja turvallisemman harjoittelun laajoilla liikelaajuuksilla. 


Fascia-pallo on lihaskalvojen käsittelyyn sopiva pallo, jonka pinta on kuminen, mikä antaa hyvän kitkan ja mahdollistaa rullailun myös liukkailla alustoilla (ovh 8€).


Gymstic Core Roller soveltuu myös loistavasti lihaskalvojen käsittelyyn. Rullan halkaisija on 15 cm ja pituus 45 cm
(ovh 24,50€). 

HSK:n kumppanuusalennus tuotteista -20 %. Mahdolliset tilauset suoraan osoitteeseen jussi.kirjavainen@gymstick.com tai puhelimitse
044-5147777. 

 
Vuodesta 2002 asti Unikkien remmissä mukana vaikuttanut Lilli on joukkueelle korvaamaton apu. Ohjelmien koreografioiden ja tanssiopetuksen lisäksi Lilli pitää huolta urheilijoiden terveydestä,  ravitsemustietoudesta ja monipuolisesta hyvinvoinnista. Ammatiltaan fysioterapeutti-Lilli on kaikkien Unikkien ensiapu niin pieneen kuin isompaankin hätään. Lillin ammattitaito näkyy Unikeissa; Kun kroppaa hoidetaan ennaltaehkäisevästi niin urheilijat ovat terveitä eikä rasitusvammoja pääse syntymään.

Jalkahuollon ABC - by Lilli Helpi

Näistä huoltoliikkeistä hyötyvät luistelijoiden lisäksi muun muassa juoksijat, jääkiekkoilijat, ja tanssijat, eli kaikki kovaa jalkatyötä tekevät urheilijat ja harrastajat.

Käytä liikkeissä apuna Gymstick faschia-palloa. 

A Lonkan sivu
Tee tämä seinää vasten aluksi ja sitten edistymisen myötä lattialla. Laita pallo lantion sivuun ja nojaa pallolla seinää vasten. Pidä polvi koukussa. Tee pientä liikettä eteen-taakse, ylös-alas ja pumpaten 30 sekunnista minuuttiin.  

B Säären ulkosyrjä
Istu lattialla polvi-istunnassa tai toispolvi-istunnassa. Aseta pallo sääriluun terävän etureunan ulkopuolelle siten, että pallo painautuu luun ja lihasmassan väliin. Tue/kevennä liikettä käsillä lattiasta. Joustata 2-3 eri kohdassa 30 sekunnista minuuttiin. 

C Jalkapohja
Suorita tämä seisten tai istuen. Rullaa pallolla rennosti jalkapohjaa kauttaaltaan 1 min. Lopuksi aseta pallo jalkaholvin alle kantapään etureunaan ja pumppaile itselle sopivalla voimalla 1 minuutti. 

Kupillinen hyöryävän kuumaa. 

 

Kisakausi pyörii jo täyttä vauhtia, joka tarkoittaa, että eletään jo talven kynnykselllä. Mikä lämmittääkään ihanammin kuin kuuma kahvi tai tee hallilla vietetyn päivän jälkeen. Päivän hyviä hetkiä on ehdottoman kiva fiilistellä Unikki-muki kourassa. Nyt siis hankkimaan suosikkijoukkueesi muki kisoissa Unikkien myyntipöydästä tai vaikka heti Team Placen nettikaupasta osoitteesta www.teamplace.fi/hsk

TU Kilpailukalenteri 14-15

10.10.2014 Finlandia Trophy Espoo, Barona Areena,
59,21 (vain lyhytohjelma)
8.-9.11.2014 1. SM-Valintakilpailu, Helsingin jäähalli
12.-14.12.2014 2. SM-valintakilpailu, Barona Areena
9.-11.1.2015 Cup Of Berlin
29.-31.1.2015 French Cup, Rouen
28.2.-1.3.2015 SM-kilpailut, Tampere
9.-11.4.2015 MM-kilpailut, Hamilton, Canada
Share
Tweet
Copyright © 2014 Team Unique, Helsingfors Skridskoklubb rf. All rights reserved.

unsubscribe from this list    update subscription preferences