Copy
Joulukuu 2014
View this email in your browser
Ennennäkemätön yllätys luvassa muodostelmaväelle!
Syksy vaihtui talveen ja joulukuuhun myös Unikkileirissä! 

Marraskuun 1. valintakilpailuiden jälkeen Unikit saivat harjoitteluunsa uuden vaihteen päälle ja töitä on todella tehty, kovempaa kuin koskaan. Team Unique tarjoileekin tulevana viikonloppuna yleisölle jotain ennennäkemätöntä. Tätä et voi jättää väliin! Tule kannustamaan Unikit parhaimpaan suoritukseen ja elä mukana kisahuumassa! 

2. valintakilpailut luistellaan Barona-areenalla 13.-14.12.2014. Aikataulu ja liput kisasivuilta.

 
The game is on!



Uusi Team Unique vuosikalenteri 2015 on ilmestynyt!



Perinteinen Unikki-kalenteri on päivitetty vuoteen 2015 ja ladattu täyteen vauhdikkaita fiiliskuvia. Takuuvarma joululahja pienten ja vähän isompienkin fanien pukinkonttiin! Osta omasi kisoissa TU:n fanituotemyynnistä tai varaa omasi tutulta Unikilta. Hinta 10,00€.
Kerran HSK, Aina HSK

Vuodesta 2007 lähtien parhaana taitoluisteluseurana palkittu Helsingfors skridskoklubb - HSK on Suomen vanhin taitoluisteluseura. HSK:n muodostelmaluistelu on maamme eliittiä, ja Team Unique seuramme lippulaiva. Unikkien lisäksi Que-perheen joukkueita on seitsemän:Team Mystique, Team Dynamique, Team Sympatique, Team Minique, Team Panique, Team Hystierique sekä Team Antique.
 
Unikeissa luistelu on monen pienen ja vähän isommankin muodostelmaluistelijan haave. Päästyään HSK:n menestyvään muodostelmaperheeseen luistelija kasvaa kohti lapsuutensa idolijoukkuetta. Vaikka Unikeissa luistelu onkin vaativaa ja rankkaa työtä, se on myös palkinto niistä vuosista, kun luistelija jaksoi painaa seuramme nuoremmissa joukkueissa.
 
Team Uniquen luistelijat ovat kaikki yksilöitä ja mukaan mahtuu erilaisia luisteluhistorioita. Muutamat luistelijat ovatkin löytäneet tiensä Unikkien joukkoon mutkien kautta. Suurin osa on kuitenkin ottanut ensipotkunsa HSK:n väreissä ja olleet Mirun valmennuksessa seuramme minorijoukkueesta, Team Sympatiquesta lähtien. Unikkien pitkäaikaisimpiin luistelijoihin lukeutuva Marianna "Markku"-kapteeni, sekä viime keväänä joukkueeseen noussut Polly ovat kasvaneet Unikeiksi kipuamalla pyramidin huipulle askel askeleelta. 
Esittelyssä: Marianna Jalava

Unikkien kapteenitrion kolmas jäsen Marianna eli Markku nousi joukkueen riveihin Mystikeistä vuonna 2008. Iki-HSKlainen Markku siirtyi luistelu- koulusta muodostelmaluistelupuolelle, kun seuraan perustettiin uusi minorijoukkue Team Sympatique. Symppiksissä unelma Unikeista heräsi. Unelmasta muotoutui tavoite Dyniksissä ja lopulta kova motivaatio ja työnteko Mystikeissä avasivat Markulle tien Unikkeihin.

”Muistan kun Unikit treenasivat samassa hallissa, missä luistelukouluni järjestettiin ja ihailin heitä suuresti jo silloin. Päästyäni Symppiksiin tiesin, että siinä joukkueessa haluan vielä joskus luistella:”
 
Markku kertoo lajin ja HSK:n joukkueiden kehittyneen valtavasti oman luistelu-uransa aikana. Alkutaivalletta muistellessaan Markku kertoo, että minori-tasolla riitti, että osasi sirklata. Nykyään Suomen parhaaksi minorijoukkueeksi kasvanut Team Sympatique esittää ohjelmissaan vaativia temppuja ja askelsarjoja. HSK:n monipuolinen valmennustiimi saakin luistelijalta vuolaat kehut. ”Seurana HSK on ollut oikea valinta. Valmentajat panostavat meihin 110 prosenttisesti, kasvattavat luistelijoistaan urheilijoita ja kehittävät samalla itseään. Erityisesti Mirun ja Lillin ammattitaito ja työ meidän eteen on uskomatonta.”
 
Markku toteuttaa nyt omaa luistelu-unelmaansa ja luistelee lapsuutensa lempijoukkueessa. Hän painottaa Unikeissa luistelun olevan tavoittelemisen arvoista ja että sen unelman eteen kannattaa nähdä vaivaa. ”Asenne treenaamiseen, hyvä joukkuehenki ja korkea motivaatio yhdistyvät joukkueessani, Team Unique on luistelu-urani kruunu.” Myös Markun panosta HSK:ssa ja Unikeissa arvostetaan suuresti. Päävalmentaja Miru on usein sanonut, että Markussa yhdistyvät kaikki ne piirteet mitä vaaditaan täydelliseen urheilijaan ja muodostelmaluistelijaan. Tätä parempaa esikuvaa nuorille HSK:laisille ei voisi toivoa!
Esittelyssä: Polly Andersson

3-vuotiaana luistelun aloittaneelle Pollylle HSK oli ainoa vaihtoehto; hänen mumminsa oli luistellut aikoinaan HSK:ssa ja heti olikin selvää mihin seuraan lapsenlapset laitetaan. Ruotsinkieliselle Pollylle HSK toi mahdollisuuden harjoitella lajia ruotsinkielisessä opetuksessa.


"En puhunut sanaakaan Suomea, kun pääsin Symppiksiin."
 
Päästyään seuran minorijoukkue Symppiksiin vuonna 2006 (Team Minique perustettiin kaksi kautta myöhemmin), Pollylla alkoi suomenkielen opettelu. Hän oli kuullut Unikeista ensimmäisen kerran jo muokkakoulussa ja Polly sanoo haaveilleensa Team Uniquen riveissä luistelusta minoreista asti: ”Kun tulin Symppiksiin olin varma, että Unikit on luistelu-urani päämäärä. Pienelle minorille Unikit olivat esikuvia, isoja ja taitavia luistelijoita. Ihailin heitä aivan uskomattomasti ja toivoin joskus olevani itsekin samanlainen esikuva nuoremmille luistelijoille”. Pollyn ja Unikkien välissä oli kuitenkin vielä pitkä tie kuljettavana, suomenkieltä unohtamatta!
 
Symppiksistä Pollyn tie SM-noviisijoukkue Team Dynamiqueen jatkui muutaman minorikauden jälkeen. Työnteko oli noviiseissa vakavampaa ja siellä Polly sanoo tutustuneensa paremmin muihin luistelijoihin. Noviisivuosien jälkeen Polly luisteli kolme kautta SM-junioreissamme Mystikeissä, kokemuksia kartuttaen. Hän sanookin Mystikkivuosien olleen uransa kehittävimpiä ja tärkeimpiä Unikkeihin pääsyn kannalta.

"Olen kiitollinen luistelukokemuksistani Symppiksissä, Dyniksissä ja Mystikeissä."

Pollyn luistelu-uran suurin haave toteutui viime keväänä, kun hän pääsi Unikkeihin. Unelmaa kannatti tavoitella, Polly sanoo. ”Unikeissa ilmapiiri on rento, täällä on helppo viihtyä ja treenata. Sanat ei riitä kehumaan joukkueemme henkeä, me olemme täydellinen paketti. Olen kiitollinen luistelukokemuksistani Symppiksissä, Dynsiksissä ja Mystikeissä. Ilman vanhoja jengiläisiä ja valmentajia en luistelisi Unikeissa tänään.”
Unikkikommuuni esittäytyy!

                    

"Kesäloman loputtua oli tilanne, jossa me kolme unikkia, Kamilla, Tuuli ja Ulla, olimme enemmän tai vähemmän vailla asuntoa. Kävi niin hyvin, että Pohjois-Haagassa oli kotoisa neliö vailla asukkeja. Viikon tarmokkaan haku(ahdistelu)prosessin jälkeen asunto oli meidän! 

Asuminen yhdessä omien joukkuelaisten kanssa on osoittautunut todella hyväksi asiaksi! Emme pidä varsinaista listaa ruokahankinnoista, olemme kaikki yhtä paljon mukana ostoksissa. Luotto "omiin" näkyy tässäkin asiassa. :) Ruoanlaittokin käy sujuvasti ja nopeasti (ja terveellisesti!) kolmen käsiparin kanssa; yksi hämmentää, toinen leikkaa sipulia ja kolmas lohduttaa sipulinleikkaajaa. Tiskikonekin löytyy, vaikka tiskivuoret eivät aina siltä vaikutakaan...."

Tässä on ohje kommuunimme koekeittiössä valmistuneeseen jouluherkkuun!


Kinuski-piparirahkavaahto

2 prk (500 grammaa) maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
2 dl vaahtoavaa vaniljakastiketta
paksua kinuskikastiketta (n. 2 dl)
pipareita pienenä murskana (n. 150-200 grammaa)



Vaahdota kerma ja vaniljakastike erillisissä kulhoissa. Sekoita ne ja rahka yhteen "nostelemalla" eli älä sekoita liian lujaa, ettei vaahdot lässähdä. Piparimurskan ja kinuskikastikkeen määrän voi annostella itse maistelemalla ja vielä vaan maistelemalla. ;) Annostelun jälkeen kulhoihin päälle voi laittaa koristeeksi piparia murentamalla! Nam!

Ihanaa Joulua kaikille! <3:llä Kamilla, Tuuli ja Ulla

 
LUISTELUKOULUIHIN ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumiset HSK:n kevään 2015 muodostelmaluistelu- ja luistelukouluihin ovat alkaneet. Monipuolisesta valikoimasta löytyy jokaiselle jotain. 

Toimi heti, sillä paikat täyttyvät nopeasti!

HSK:n luistelukoulut

SPONSORI ESITTÄYTYY

Team Place on 1984 perustettu suomalainen perheyritys, joka valmistaa naisten urheilu- ja vapaa-ajanvaatteita. Mallisto on monipuolinen ja tuotevalikoima on rakennettu erityisesti ajatellen taitoluistelijoiden, voimistelijoiden ja cheerleadereiden tarpeita. Tuotevalikoima kattaa harjoittelussa käytettävät perustuotteet sekä muun muassa vapaa-ajan ulkoilutakit, housut ja tuulipuvut. 

Team Place tarjoaa erityisesti seuroille kehitetyn ja räätälöidyn verkkokaupan, josta seuran jäsenet pääsevät kätevästi suoraan ostamaan vaatteensa ilman välikäsiä.

Team Place on toimittanut vuosien aikana HSK:n muodostelmaluistelijoille paljon seuravaatteita ja yhteistyötä tehdään tiiviisti, myös tuotekehityksen puolella. Yritys tukee seuran joukkueita ja erityisesti Team Uniqueta monin eri tavoin. Tsemppiä Unikeille kaudelle 2014-2015!

WWW.TEAMPLACE.FI
Kauniit TU-kaulakorut ovat täällä taas! Kanna Unikkisydäntä mukanasi ja hanki tämä upea riipus omaksesi. Täydellinen joululahjaksi! 

TU-sydänriipus 15 euroa, saatavilla TU:n fanituotemyynnistä
(ketju ei sisälly hintaan) 
TU Kilpailukalenteri 14-15

10.10.2014 Finlandia Trophy Espoo, Barona Areena,
59,21 (vain lyhytohjelma)
8.-9.11.2014 1. SM-Valintakilpailu, Helsingin jäähalli
186,76
12.-14.12.2014 2. SM-valintakilpailu, Barona Areena
9.-11.1.2015 Cup Of Berlin
29.-31.1.2015 French Cup, Rouen
28.2.-1.3.2015 SM-kilpailut, Tampere
9.-11.4.2015 MM-kilpailut, Hamilton, Canada

Share
Tweet
Facebook
Facebook
Twitter
Twitter
Website
Website
Copyright © *2014|* *|Team Unique, Helsingfors Skridskoklubb rf.|*, All rights reserved.

unsubscribe from this list    update subscription preferences